Jonna Staas
Olen syntynyt ja kasvanut Keski-Pohjanmaalla Toholammilla. Kun pikkukoululaisena kuulin oboen äänen ensimmäistä kertaa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertissa, se oli menoa se. Äänen kauneus lumosi niin, että oboe oli saatava. Olin lapsena ujo ja pian yhdessä soittamisesta tuli luonteva ja helppo tapa olla yhdessä muiden ihmisten kanssa. Harjoitella ja opiskellakin piti, jotta valmistuin lopulta musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2006.
Pitkän matkan ja monen mutkan kautta olen kulkenut; Turun filharmoninen orkesteri (1998–2000 ja 2007–2008), Tampere Filharmonia (2000–2001), Bergenin filharmoninen orkesteri (2005–2018) ja Lapin kamariorkesteri (2018–2021). Jossain välissä ehdin lisäksi keikkailla ja sijaistaa monissa muissa Suomen ja Pohjoismaiden orkestereissa. Kodin tunsin löytäneeni, kun aloitin Joensuun kaupunginorkesterin oboen äänenjohtajana vuonna 2021 ja enää en halua lähteä minnekään. Täällä Karjalan lauluvirtojen äärellä iloisten ihmisten ympäröimänä on hyvä elää ja lastenkin kasvaa.
Aika ja elämänkokemus on kielenkantoja irrotellut enkä enää niin paljon ujostele. Kuitenkin sanon edelleen asiani mielellään sävelin. Toivotan kaikki Joensuulaiset ja muutkin tervetulleiksi konsertteihimme kuuntelemaan, nauttimaan, rauhoittumaan, innostumaan, rentoutumaan, ärsyyntymään, virkistymään tai vain olemaan!
