AVOIN KENRAALIHARJOITUS
to 10.10. klo 11 Carelia-sali | Avoin kenraaliharjoitus: Ihanimmat klassikot ja valloittava Marzi | Liput 5 €, vain ovilipunmyynti, lippuja ei voi varata ennakkoon.
Yleisöllä on mahdollisuus tulla seuraamaan Joensuun kaupunginorkesterin illan konsertin kenraaliharjoitusta. Kyseessä on harjoitus, jossa orkesteri soittaa läpi illan konsertin ohjelmiston ja kapellimestari voi halutessaan keskeyttää harjoituksen. Kenraaliharjoituksen kesto on maksimissaan kolme tuntia.
Nyt jos koskaan on mahdollisuus rentoutua ihanimpien klassikoiden parissa, kun kapellimestari Rumon Gamba vie meidät mielen matkalle maailmalle. Klassikoiden rakastajien kuulohermoja hellitään konsertin ensimmäisellä puoliskolla Mendelssohnin, Barberin, Elgarin ja Rossinin sävelin, ja uusia hermoverkkoja viritellään toisella puoliajalla.
Konsertin päätteeksi siirrymme tajuntaa taivuttelevan, loisteliaan ja rytmisesti leikkisän maailman pariin, kun kuulemme todellisen musiikin kymmenottelijan, parhaiten kitaristina tunnetun Marzi Nymanin säveltämän viulukonserton. Nymanin viulukonsertto sai kantaesityksensä vuoden 2022 syyskuussa Tapiola Sinfoniettan kanssa, ja nyt kuulemme tämän loisteliaan teoksen Joensuussa. Teoksen viulusolistina esiintyy kantaesityksenkin soittanut Antti Tikkanen, jolle teos on omistettu. Teoksen kolmas osa on kirjoitettu Jaakko Kuusiston muistolle.
—————————
OPEN GENERAL REHEARSAL
Thu 10.10. at 11 am Carelia hall | Open general rehearsal: The most wonderful classics and the captivating Marzi | Tickets 5 €, only at the door, tickets cannot be booked in advance.
The public can come and watch the Joensuu City Orchestra’s general rehearsal for this evening’s concert. This is a rehearsal in which the orchestra will play through the programme of the evening concert and the conductor can interrupt the rehearsal if he wishes. The maximum duration of the general rehearsal is three hours.
Now or never, is the chance to relax with the most wonderful classics as conductor Rumon Gamba takes us on a journey of the mind to the world. For lovers of the classics, the first half of the concert will be devoted to the auditory nerves of Mendelssohn, Barber, Elgar and Rossini, and the second half will be devoted to the stimulation of new neural networks.
The concert concludes in a world of mind-bending, glorious and rhythmically playfulness with a Violin Concerto by a true musical decathlete, Marzi Nyman, best known as a guitarist. Nyman’s Violin Concerto premiered in September 2022 with the Tapiola Sinfonietta, and now we hear this glorious work in Joensuu. The violin soloist is Antti Tikkanen, to whom the work is dedicated. The third movement of the work was written in memory of Jaakko Kuusisto. (Translated by AI)
—————————
Ohjelma / Program:
Rumon Gamba, kapellimestari
Antti Tikkanen, viulu
Felix Mendelssohn: Hebridit-alkusoitto, op.26 (Fingal’s Cave) (10’)
Samuel Barber: Adagio jousille (8’)
Edvard Elgar: Salut d’amour, op.12 (4’)
Gioacchino Rossini: Sevillan parturi-alkusoitto (8’)
Väliaika
Marzi Nyman: Marzin viulukonsertto