Date:
Time:
–
Location:
Helsingin Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
Calendar:
Oletko äiti? Toivoitko pojastasi pappia? Tule siis kuulolle, tämä konsertti on juuri sinulle!
Joensuun kaupunginorkesteri lähtee järisyttämään pääkaupunkiseudun kulttuurielämää mielenkiintoisella kotimaisen musiikin konsertilla, jonka karismaattisena solistina toimii kukas muukaan, kuin itse Pauli Hanhiniemi.
Hanhiniemen voi esitellä monella tavalla, mutta satoja lauluja tehnyt laulaja-lauluntekijä on palkittu useilla palkinnoilla uransa aikana. Hänelle on myönnetty mm. Erikois-Emma vuonna 2020 sekä Juha Vainio ‑sanoittajapalkinto vuonna 2007. Nyt 60 vuotta täytettyään Pauli on elämänsä parhaassa esiintymis- ja luomiskunnossa.
Pauli tunnetaan tietysti Kolmas Nainen ‑yhtyeen legendaarisista hiteistä, mutta myös muusta musiikistaan, sillä Pauli on tehnyt lukuisia tekstejä myös muille artisteille. Paulin tekstejä pidetään yhtenä suomalaisen rock ‑lyriikan kulmakivistä. Yhtyeet kuten Hehkumo ja Perunateatteri ovat osa Paulin monista projekteista. Onpa hän jopa näytellyt niin elokuvissa, kuin TV sarjoissa sekä kirjoittanut myös kolme kirjaa.
Konsertissa kuultavia kappaleita ovat mm. ”Tästä asti aikaa”, ”Elämän tarkoitus”, ”Äiti pojastaan pappia toivoi”, ”Hyvää ja kaunista”, ”Valehtelisin jos väittäisin”, ”Muutkin mokaa”,” Siipeen jos sain”, Yö ‑yhtyeelle tehty ”Särkyvää”, Popedan ”Tahdotko mut tosiaan”, Siiri Nordinin ”Sydämeni osuman sai” Suomen parhaimmistoon kuuluvien sovittajien kuten esim. Sampo Kasurisen, Pessi Levannon, Anssi Växbyn, Rolf Gustavsonin sekä Antti Rissasen sovituksina.
Kapellimestarina konsertissa on tv:stä tuttu pasunisti, kapellimestari ja pedagogi Antti Rissanen. Hän on maamme arvostetuimpia jazzpasunisteja, ja hänen taiteellinen matkansa on vienyt häntä maailman huippuoppien äärelle niin Berliiniin kuin New Yorkiinkin.
Valehtelisin jos väittäisin ettei tämä konsertti kiinnosta ketään.
VIIHDEKONSERTTI: Pauli Hanhiniemi: Sydän vasta puolillaan
la 3.10.2026 klo 18
Helsingin Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
Liput 27,50–76,50 €
Liput ennakkoon Musiikkitalon lipunmyynnistä
la 3.10.2026 klo 18
Helsingin Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
Liput 27,50–76,50 €
Liput ennakkoon Musiikkitalon lipunmyynnistä
Ohjelma:
Pauli Hanhiniemi, laulu, kitara, harmonikka
Arttu Volanto, kitarat, laulu
Ville Rauhala, bassot, laulu
Sebastian Krühn, rummut
Antti Rissanen, kapellimestari
Joensuun kaupunginorkesteri
Pauli Hanhiniemi, laulu, kitara, harmonikka
Arttu Volanto, kitarat, laulu
Ville Rauhala, bassot, laulu
Sebastian Krühn, rummut
Antti Rissanen, kapellimestari
Joensuun kaupunginorkesteri
Ohjelma julkaistaan myöhemmin.
Konsertin kesto on noin kaksi tuntia, sisältäen väliajan.
