Joensuuhun suunniteltu uusi musiikki- ja kulttuuritalo etenee kohti toteutusta. Joensuun kaupunginvaltuusto on päättänyt kulttuuri- ja musiikkitalon rakentamisesta Joensuuhun kokouksessaan maanantaina 23. helmikuuta. Valtuusto päätti vuokrata tilat ulkopuoliselta toimijalta, joka rakentaa, kalustaa, ylläpitää ja operoi musiikki- ja kulttuuritalossa. Tavoitteena on rakentaa kaupunkiin moderni, akustisesti korkeatasoinen koti kaupunginorkesterille sekä muulle kulttuuritoiminnalle.
– En voi olla kuin onnellinen tästä valtuuston päätöksestä! Upea orkesterimme tulee saamaan toimintaansa sopivat tilat ja soivan salin, jolloin sali on instrumentti jo itsessään. Iloitsen yhdessä orkesterin ja kaupunkilaisten kanssa siitä, että saamme nauttia musiikista ja muusta esittävästä taiteesta tilassa, joka tarjoaa meille ainutlaatuisen soinnin ja elämyksen, orkesterin intendentti Marjo Vattulainen iloitsee.
Taloon suunnitellaan noin 1000-paikkaista konserttisalia sekä 180–250-paikkaista pienempää salia, joka olisi kokonaan kaupungin käytössä. Päätilat täyttävät kaupunginorkesterin tarpeet harjoitus- ja esiintymistoimintaan, ja uusi sali mahdollistaa aiempaa mittavampien sinfonia- ja viihdekonserttien ja vierailujen tuottamisen.
– Haemme tällä päätöksellä sitä, että isot konserttituotannot tulisivat Joensuuhun. Tämä on historiallinen, Joensuun kaupungin elinvoiman kannalta suurin hanke vuosikymmeniin, luonnehti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen (sd.).
Hankkeen toteuttamiseksi neuvotellaan Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) kanssa, ja uusi talo on suunniteltu rakennettavaksi Sirkkalan puistoon Hotelli Kimmelin kylkeen Pielisjoen tuntumaan. PKO vastaisi talon operoinnista, ja kaupunki sitoutuisi tilojen pitkäaikaiseen käyttöoikeuteen erityisesti orkesterin konserttien ja harjoitusten osalta.
Joensuun kaupunginorkesterille uusi musiikki- ja kulttuuritalo merkitsee vuosikymmeniä odotetun haaveen toteutumista. Modernit, akustisesti suunnitellut tilat vahvistavat orkesterin taiteellista työtä, parantavat yleisökokemusta ja nostavat Joensuun asemaa koko Itä-Suomen kulttuurikeskuksena.
Havainnekuva: Jaakko Puro Oy
