Joensuun kaupunginorkesterin viikossa 7. riittää vilskettä, kun orkesteri konsertoi viikon sisällä kaikkiaan kolme kertaa. Muusikot jalkautuvat tiistaina 14.2. Outokumpuun, vanhan kaivoksen Kiisu teatteriin, jossa tunnelmoidaan Ystävänpäivän kynttiläkonsertin lämmössä. Konsertissa kuullaan Julius Röntgenin Trio huilulle, oboelle ja fagotille op. 86, Pierre Gabayen Sonaatti huilulle ja fagotille sekä sävellyksiä ja sovituksia jousikvartetille mm. Piazzollalta, Delibesiltä ja Puccinilta. Ystävänpäivän kunniaksi konserttiin pääsee kaksi yhden hinnalla.
Itse viikon “pääkonsertti” Jonglöörauksen alkeet hämmästyttää torstaina 16.2. Carelia-salissa kapellimestari Tomas Djupsjöbackan johdolla. Orkesterin solistina nähdään harvinaisempi konserttilavavieras, kun lavalle astelee jonglööri Sakari Männistö. Konsertissa kuullaan kaksi teosta: Lotta Wennäkosken Jong on elämysmatka, jonka varrella nähdään ja kuullaan niin jonglööriä kuin hieman erikoisempiakin soittimia orkesterin riveistä, kuten munaleikkurin sulosointuja ja mehupillien sointia. Oman aikansa uutta ja ihmeellistä edustaa myös Ludvig van Beethovenin Sinfonia nro 3 Es-duuri Op.55, ”Eroica”. Lisäksi konsertti striimataan orkesterin Youtube-kanavalle, jossa konsertti on koettavissa maksutta. Konsertti on osa Joensuun Kulttuurikimaran ohjelmistoa, lue lisää talven kovimmista kulttuuritapahtumista osoitteesta www.joensuu.fi/kulttuurikimara
Kaiken tämän lisäksi orkesteria kuullaan perjantaina lukiolaisten vanhojen tanssien iltatanssiaisissa Joensuun Areenalla.